Matka fantastiseen Fukuokaan

Lento Helsingistä Tokioon sujui hyvin toisen suomalaisen vaihto-opiskelijan kanssa. Mitä nyt yöunet jäivät koneessa olemattomiksi.. Kun avasin laskeutuvan lentokoneen ikkunan ja katselin pilvimassoja ja horisontissa siintävää Fuji-vuorta, kaikki jännitys ja haikeus oli poissa. Ihailin fantastista maisemaa ja olin intoa täynnä tulevia seikkailuita varten.

Tänään aamulla saimme Naritan lentokentällä Residence Cardit, jotka ovat henkilöllisyystodistuksemme tulevan vuoden ajan. Lentokentän henkilökunta puhui ihan mukavasti englantia ja oli erittäin avuliasta auttamaan hetimmiten pienissäkin asioissa. Meidät talutettiin melkein kädestä pitäen aina oikeaan paikkaan. Kaikki sujui Naritassa nopeasti ja pääsimme aamupäivän aikana siirtymään laukkuinemme Hanedan lentokentälle, joka sijaitsee noin tunnin bussimatkan päässä Naritasta. Siellä sitten iltapäivällä nousimme Fukuokaan vievään koneeseen.

Fukuokan lentokentällä kaikki oli yhtä helposti organisoitu kuin Naritassakin ja henkilökunta tuli varmistamaan japaniksi taksikuskilta, että pieneen taksiin mahtuu varmasti meidän kummankin tavarat. Itse taksikuski ei sitten enää puhunut sanaakaan englantia. Siihen mennessä olimme vain pari kertaa joutuneet selviämään japanilla, mutta taksissa oli kaikilla sormi suussa. Kuskilla tuntui olevan vaikeuksia löytää navigaattorista asuntolamme osoitetta (vaikka Fukuokan yliopisto olikin ystävällisesti postittanut meille lapun, jonka voimme ojentaa taksikuskille avuksi). Ensimmäinen määränpää osoittautui täysin virheelliseksi paikaksi, eikä kielimuuri auttanut asiaa. Kuitenkin kuski lopulta keksi, miten syöttää oikea osoite navigaattoriin ja pääsimme perille asuntolaan.

Asuntolassa meitä oli vastassa liuta asuntolan japanilaisia vastuuoppilaita, jotka kantoivat painavat laukkumme ja opastivat asuntolan paikkoja ja tapoja. Yksi heistä jopa lähti oppaaksemme kauppareissulle, kun vain kävimme kysymässä, onko sadan jenin kauppa (todella kätevä ja halpa sekatavarakauppa) kävelymatkan päässä. Kohtelias kulttuuri hohkaa joka puolella, vaikka kieli tuottaakin puolin ja toisin haasteita kommunikaatiossa. Onneksi tuutorimme täällä osaavat jonkin verran englantia (ainakin paremmin kuin me japania). On tullut huomattua tässä vuorokauden aikana, että oma japaninkielen taitoni on loppujen lopuksi varsin vähäistä. Mutta mitäpä siitä, sillä sitähän tänne tultiin oppimaan! Vuoden päästä sujuu jo varmasti paremmin!

Puolen tunnin taksimatka ei vielä avannut suurta 1,5 miljoonan asukkaan kaupunkia kovin paljoa, mutta pidän siitä jo nyt. Yhdessä suunnassa kaupunkia rajaa meri ja melko lailla kaikilla muilla sivuilla sitä ympäröivät vehreät vuoret. Oikeastaan heti parvekkeeni takaa kohoaa yksi rinteistä.